Strategia
Vihdin kuntastrategia 2018-2021
Vihdin kunta aloitti keväällä 2017 strategiatyön, jonka pohjamateriaalina toimivat aiemmin tehdyt muuttajatutkimukset sekä asukaskyselyt. Tutkimuksista saatiin arvokasta tietoa strategiatyön perustaksi. Strategian työstämistä jatkettiin alkuvuoteen 2018. Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian vuosille 2018-2021 kokouksessaan 26.2.2018.
Kuntastrategiassa olemme määritelleet kuntamme yleiset periaatteet eli ne tekijät, jotka on akuuteimmin nostettava kehityskärjiksi. Olemme linjanneet, miten kunta pyrkii jatkossa palvelemaan asiakkaitaan ja asukkaitaan paremmin. Samalla olemme määritelleet suuntaviivat sille, kuinka pärjäämme pääkaupunkiseudun kehyskuntakilpailussa ja tietoisesti hakeneet uudenlaista tapaa määritellä työmme tavoitteet ja reunaehdot nyt alkaneella valtuustokaudella.
Työ on tehty sidoksissa brändinkehitystyöhön. Kuntastrategia ja -brändi kulkevat tiiviisti käsi kädessä niin, että tekomme ja puheemme ovat sidoksissa toisiinsa. Näin toimien rakennamme Vihdistä aktiivista ja vetovoimaista paikkaa elää.
Strategian toimeenpanon pohjana ovat eri toimialojen toimintaohjelmat sekä vuosittain tehtävä talousarvio ja siihen liittyvät toiminnalliset tavoitteet. Näiden avulla toteutamme strategiaa ja voimme arvioida tarkemmin siinä onnistumista.
Kaikkea ajatteluamme johdattelee se perusajatus, että kunta on mahdollistaja sille toiminnalle, jota kuntalaiset itse tekevät. Rakentava me-henki ja tiivis yhteistyö vihtiläisten kanssa johtavat ihmisläheisempään olemisen tapaan. Kanssakäymisestämme tulee avoimempaa, läpinäkyvämpää ja kaikkia osallistavampaa.
Lue lisää: Asu siellä missä elät – Vihdin kuntastrategia 2018-2021
Viimeksi päivitetty 09.06.2020