Nummelan kylähistoriaa

Nummela Keskipiste

Nummelan kylähistoriaa

Vihdin kansalaisopiston Koti-Nummela -ryhmä on kerännyt ja tallentanut Nummelan kylähistoriaa vuodesta 1998 lähtien osana Helsingin Yliopiston Kansalaismuisti-projektia. Vuonna 2016 sivusto siirrettiin Vihdin kunnan palvelimelle. Sisällöstä vastaa Koti-Nummelan työryhmä.

Siirry tietokantaan: http://historia.vihti.fi/koti-nummela/

Sivusto ei toimi kaikilla Explorerin selainversioilla. Suosittelemme käyttämään esimerkiksi Firefoxia.

Vihdin kunnan suurin taajama Nummela luoteisella Uudellamaalla sijaitsee nykyisin kolmen valtatien väliin jäävässä kolmiossa, jonka muodostavat Turunväylä, Porintie, Hanko-Hyvinkää tie. Taajama syntyi ja sai nimensä Hanko-Hyvinkää-rautatien varrelle 1873 perustetusta alkuperin Vihdin ainoasta rautatieasemasta. Ennen radan ja taajaman syntyä nykyisen Nummelan maat muodostivat Härköilän ja Ridalin kylät maataloineen.

Nummela on erilainen maalaiskylä keskipisteensä – Pisteen – vuoksi. Pisteeltä erkanivat alun perin tiet viiteen eri suuntaan, Helsinkiin, Lohjalle, Haapakylään (nykyiseen Hiidenrantaan), Vihdin kirkonkylään ja rautatieasemalle sekä ja vielä kuja radan reunaa seuraten.

Viimeksi päivitetty 30.09.2017