Työtaistelutoimenpiteiden vaikutus varhaiskasvatuksen järjestämiseen Vihdissä
Ammattiliitot Tehy ja Super ovat ilmoittaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ajalla 1.-8.3.2022 ja JHL, Juko ja Jyty ajalla 7.-13.3.2022. Työtaistelutoimenpiteet saattavat vaikeuttaa varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistä näillä viikoilla.…
Talviloman läsnäolokysely
Hyvät huoltajat, Vihdin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vietetään talvilomaa viikolla 8 eli 21.-27.2.2022. Esiopetusta ei järjestetä talviloman aikana. Jos tarvitset esioppilaalle kokopäivähoitoa talviloman aikana ja palvelusopimuksen…
Karviaisen päivittyneet koronaohjeet ja varautuminen henkilöstövajeeseen
Miten tulee toimia jos lapsi/nuori on altistunut koronavirukselle? Karviaisen pandemiatyöryhmän linjauksen mukaisesti koronavirukselle altistunut lapsi tai nuori voi mennä kouluun tai päiväkotiin, jos hän on…
Tiedote varhaiskasvatuksen asiakkaille 11.1.2022
Vihdin kunta noudattaa korona ohjeistuksessaan eri viranomaisten ja Karviaisen antamia ohjeistuksia. On kuitenkin huomioitava, että tällä hetkellä ohjeet saattavat muuttua nopealla aikataululla. Tässä muutamia asioita…
Vihdin perusopetuksen kouluissa kevätlukukausi aloitetaan 10.1. lähiopetuksessa
Maanantaina 10.1.2022 käynnistyvä kevätlukukausi aloitetaan Vihdin perusopetuksen kouluissa suunnitellusti lähiopetuksessa hygienia- ja turvallisuusohjeita noudattaen. Linjaus koskee sekä perusopetusta että toisen asteen opetusta. Myös varhaiskasvatus toimii…
Vihdin varhaiskasvatukseen haetaan lisää lyhytaikaisia sijaisia.
Haemme keskitetysti työntekijöitä keikkatyöhön, haku on avoinna 31.1.2022 asti. Vihtiläisissä kunnallisissa päiväkodeissa tarvitaan jatkuvasti lyhytaikaisia sijaisia keikkatyöntekijöiksi. Sijaisuudet kestävät pääsääntöisesti yhdestä päivästä yhteen viikkoon. Jokaisesta…
OmaPostin käyttöön otto varhaiskasvatuksen laskuissa
OmaPosti on otettu käyttöön 1.11.2021 Sarastian asiakkaille. Mikäli asiakkaalle on lähtemässä lasku paperikirjeenä ja hänellä on käytössä OmaPosti, järjestelmä tunnistaa tämän asiakkaan nimi- ja osoitetietojen…
Esiopetukseen ilmoittautuminen lukuvuodeksi 2022-2023
Lukuvuonna 2022-2023 esiopetukseen ilmoittautuvat vuonna 2016 syntyneet lapset. Esiopetukseen ilmoittaudutaan eAsioinnin kautta 31.1.2022 mennessä. Poikkeuksena ovat ne vuonna 2016 syntyneet lapset, jotka ovat mukana kaksivuotisen…
Joulun ajan läsnäolokysely
Hyvät huoltajat, Vihdin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vietetään joululomaa ajalla 23.12.2021-9.1.2022. Esiopetus jatkuu 22.12.2021 asti.Tällä ajalla varhaiskasvatusta järjestetään päivystysluonteisesti eli päiväkoteja yhdistetään ja osa yksiköistä on…
Tiedote varhaiskasvatuksen asiakkaille 5.11.2021
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen 2. marraskuuta tekemän linjauksen mukaisesti Vihdin kunnassa on jälleen voimassa suositus kasvomaskin käytöstä varhaiskasvatuksessa, kaikilla oppilailla 4. luokasta alkaen sekä koulujen ja oppilaitosten…