Kunnanhallituksen päätökset 23.11.2020
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 30.11.2020. Kunnanhallituksen päätökset…
Vaikuttavuusinvestoiminen avuksi lasten ja perheiden hyvinvointiin myös Vihdissä
Vihti, Jyväskylä, Tampere ja Karkkila käynnistävät hankkeen, jossa lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin tartutaan ennakoivasti ja oikeaan aikaan. Karkkilan, Vihdin ja perusturvakuntayhtymä Karviaisen tavoitteena on…
Vihdin lukiossa altistumisia koronavirukselle 18.-20.11.2020
Vihdin lukion kahdella opiskelijalla on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saaneet ovat hyväkuntoisia ja kotihoidossa. Tilanteen johdosta koulun 38 opiskelijaa on siirretty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Perusturvakuntayhtymä Karviaisen…
Uudet suositukset ja rajoitukset koronaepidemian hillitsemiseksi astuvat voimaan myös Vihdissä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat tänään perjantaina linjanneet uusista suosituksista ja rajoituksista Uudenmaan alueella. Uudet linjaukset koskevat muun muassa aikuisten harrastustoiminnan…
Karviaisen jatkotiedote 18.11. hoivakotien tilanteesta
Vihdissä sijaitsevassa Kaarikeskussäätiön hoivakoti Viljonkodissa on todettu 14.11.2020 alkaen koronavirustartuntoja sekä asukkailla että henkilökunnalla. Lisäksi samassa kiinteistössä olevassa Vesankodissa on todettu tartuntoja henkilökunnalla. Epidemiatilanne on…
Henkilökunnan maskisuositus voimaan peruskouluissa torstaista alkaen
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen alkuviikosta laajentama maskisuositus astuu voimaan Vihdin peruskouluissa torstaista 19. marraskuuta alkaen. Suositus on pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjauksen mukainen, ja se koskee peruskoulujen opettajia sekä…
Pyöräilytalvi-kampanja painottaa talvipyöräilyn mutkattomuutta
Tällä viikolla vietetään #Pyöräilytalvi-kampanjaa 16.-20.11.2020. Kampanjan avulla halutaan muistuttaa, että pyöräily ei ole vaativaa talvellakaan. Pyörä on hyvä kulkutapa töihin, kouluun, harrastuksiin tai kauppaan talvellakin.…
Karviaisen jatkotiedote: Kaarikeskuksen Viljonkoti ja Vesankoti
Vihdissä sijaitsevassa hoivakoti Kaarikeskuksen Viljonkodissa on todettu 14.11.2020 alkaen koronavirustartuntoja sekä asukkailla että henkilökunnalla. Lisäksi samassa kiinteistössä olevassa Vesankodissa on todettu tartuntoja henkilökunnalla. Viljonkodissa on…
Kaarikeskuksen Viljonkodissa on todettu koronavirustartuntoja sekä asukkailla että henkilökunnalla
Vihdissä sijaitsevassa hoivakoti Kaarikeskuksen Viljonkodissa on todettu koronavirustartuntoja sekä asukkailla että henkilökunnalla. Hoitokodissa on 15 asukasta ja heistä kymmenellä on todettu tartunta. Työntekijöistä tartunta on…
Matalasta kiinteistöverosta Vihdin valtti?
Monissa kunnissa nähdään tänä syksynä veronkorotuksia, sillä koronapandemia on ajanut jo ennestään taloushaasteiden kanssa painivat kunnat ja kaupungit ahtaalle. – Verojen nosto on usein helppo…