Vihdin nopeusnäyttötaulujen tulokset vuonna 2020 – näytöt muistuttavat autoilijoita ajonopeudesta ja hillitsevät ylinopeuksia
Vihdissä on vuosittain käytössä sekä kunnan että Uudenmaan ELY-keskuksen asentamia nopeusnäyttötauluja. Ensisijaisena tarkoituksenaan näytöt muistuttavat autoilijoita ajonopeudesta ja pyrkivät hillitsemään ylinopeuksia. Samalla näytöt keräävät tietoa toteutuneista nopeustasoista liikenneturvallisuustoimenpiteiden suunnittelun tueksi. Keskeisimpiä nopeusnäyttöjen keräämiä tunnuslukuja ovat ajoneuvojen keskinopeus, nopeusrajoituksen ylittäneiden ajoneuvojen osuus sekä kaikkein ongelmallisimpien eli vähintään 10 km/h rajoituksen ylittäneiden ajoneuvojen osuus.
Vihdin nuorten kuntavaalipaneeli Vihti Livessä 25. toukokuuta
Vihdin nuorisovaltuusto yhdessä Vihdin kunnan kanssa järjestää suoran kuntavaalipaneelilähetyksen 25. päivä toukokuuta kello 20.
Vihdin ja Kirkkonummen yhteinen ilmastotyöhanke sai rahoituksen
Ympäristöministeriö myönsi avustuksen Vihdin ja Kirkkonummen hakemalle ilmastotyöhankkeelle. Hankkeessa kehitetään kustannustehokas ilmastotyön malli sekä avustetaan kuntien yksiköitä päästövähennysten aikaansaamiseksi. Vihti ja Kirkkonummi palkkaavat yhteisen ilmastoasiantuntijan koordinoimaan toimintaa.
Vihti Liven aiheena ajankohtainen koronatilanne ja koronarokotukset – suora lähetys ti 13.4. klo 18 alkaen
Vihti Livessä tiistaina 13. huhtikuuta klo 18 alkaen keskustellaan ajankohtaisesta koronatilanteesta ja koronarokotuksista. Mukana keskustelemassa ja kuntalaisten kysymyksiin vastaamassa ovat Perusturvakuntayhtymä Karviaisen terveysjohtaja Pippa Laukka…
Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset Vihdissä 1.4. alkaen
Vihdin kunnassa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset perustuvat Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suosituksiin ja Aluehallintoviraston seä kunnan päätöksiin. Lisäksi kuntamme aluetta koskevat valtionhallinnon poikkeusoloissa tekemät linjaukset muun…
Vihdin kunnan Kesäleirit 2021 järjestetään rajoitukset huomioiden
Vihdin kunnan liikunta- ja nuorisopalvelut järjestävät kesälomaohjelmaa lapsille päiväleirien muodossa. Luvassa ovat kunnan kesäleirit Kirkonkylällä ja Nummelassa: Vko 231-3.lk Nummelan Kesäleiri 7.-11.64-6.lk Kirkonkylän Kesäleiri 7.-11.6…
Karviaisen altistumistiedote 1.4.2021 Nummelan koulu
Nummelan koululla on todettu Covid19 -tapaus ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen. Karviaisen tartuntatautitiimi on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin/huoltajiin. Soitamme tuntemattomasta numerosta. Tartuntatilanteen kartoittamiseksi kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin.…
Poliisilaitoksen Nummelan lupapiste on suljettuna 1.6.-31.8.2021
Kirkkonummen poliisiaseman poliisi- ja lupapalvelut suljetaan 12.4. – 31.8.2021 väliseksi ajaksi. Lupapalveluja ei myöskään tarjota Nummelan lupapalvelupisteessä 1.6. – 31.8.2021 välisenä aikana. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sulkee…
Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksesta Vihdin kasvun veturi – uusi koulu ja päiväkodit aloittavat toimintansa vuoden 2024 alussa
Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi 29. maaliskuuta järjestetyssä kokouksessaan Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen toteuttamisen. Hankkeen rakennussuunnitelmien laatiminen ja tontin esirakentaminen käynnistyvät välittömästi sopimusten allekirjoittamisen jälkeen.
Karviaisen alueen ajankohtainen koronatilanne 30.3.2021
Uusia tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä 54 ja Karkkilassa 25. Ilmaantuvuusluvut ovat Vihdissä 185/100000 ja Karkkilassa 287/100000 kahden viikon aikana. Tartuntoja on koko pandemian ajalta Vihdissä…