Yleisavustusten, kohdeavustusten ja toimintaryhmien avustusten haku 31.3. mennessä
Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan, liikunta- ja nuorisojärjestöjen yleisavustukset, kohdeavustukset sekä nuorten vapaiden toimintaryhmien avustukset ovat haettavana 31.3.2020 klo 15.00 mennessä. Hakemusten tulee olla perillä kunnanviraston kirjaamossa…
Tilinpäätös 2019: Kuntatalous kiristyy, vaikutukset heijastuvat myös Vihtiin
Kolme neljästä kunnasta teki alijäämäisen tuloksen vuonna 2019. Kuntaa kehitetään aktiivisesti eteenpäin, mutta kuntatalouden haasteet heijastuvat myös Vihtiin. Kunnan tilikauden alijäämä oli 10,29 miljoonaa euroa…
Sepänpihan Kotinäyttely toteutuu tavalla tai toisella
Sepänpihan Kotinäyttelyn järjestäminen etenee ja Sepänpihan esittelyn parasta mahdollista tapaa vallitsevassa tilanteessa kartoitetaan.
Hyödyllisiä tietopaketteja yrittäjille koronatilanteeseen
Päivitetty 24.4.2020 Suomen hallituksen 16.3.2020 asettamat linjaukset ovat voimassa tämän hetkisen tiedon mukaan 13.5. asti, ja ne vaikuttavat voimakkaasti alueen yrityksiin. Kokoamme tähän eri toimijoiden…
Koronavirusta koskevat ajankohtaispäivitykset on keskitetty sivulle: www.vihti.fi/koronavirus
Seuraa Vihdin kunnan ajankohtaista tiedotusta koronavirustilanteesta ja klikkaa linkkiä: www.vihti.fi/koronavirus
Koulujen lähiopetus keskeytetään sekä kirjastot ja museo suljetaan keskiviikosta 18.3. alkaen
Tänään 16. maaliskuuta 2020 Suomen hallitus totesi maan olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi ja linjasi lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata…
Kunnanjohtajan koronavirustilannekatsaus (COVID-19) – Korona koskettaa meitä kaikkia
Koronavirustilanne kehittyy nyt nopeasti Suomessa, ja kuulemme uutisia viruksen leviämisestä päivittäin. Teemme Vihdin kunnassa aktiivisesti toimenpiteitä tilanteen turvaamiseksi Karviaisen alueella. Kunnan valmiutta on nostettu ja…
Kunnan suositukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa
Tiedote 15.3.2020 klo 18.00 Kunnan suositukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa Koronavirus etenee Suomessa nopeaa vauhtia ja siihen sairastuneiden määrä kasvaa päivittäin. Vihdin kunta pyrkii monin…
Koronavirus – ajankohtaista: Vihdin lukio siirtyy etäopiskeluun maanantaista 16.3. lähtien
Koronavirustilanteesta johtuneen ylioppilaskirjoitusaikataulumuutoksen vuoksi Vihdin lukion lähiopetus muutetaan etäopiskeluksi maanantaista 16.3.2020 alkaen. Etäopiskelu jatkuu tiistaihin 24.3.2020 asti. Keskiviikkona 25.3.2020 alkavan arviointiviikon toteutuksesta tiedotetaan myöhemmin. Toimenpiteellä…
Muutoksia Talvisodan päättymisen 80-vuotismuistopäivän juhlintaan
Vihdissä muistetaan talvisodan päättymistä huomenna 13.3.2020, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta sodan päättymisestä. Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen Vihdin seurakunta ja kunta ovat päättäneet perua Nummelan seurakuntakeskuksessa pidettävän juhlalounaan. Kirkossa pidetään kuitenkin muistohartaus suunnitelmien mukaisesti kello 11. Hartauden jälkeen sankarihaudoilla on seppelten lasku ja juhlallisuudet. Rintamaveteraaneille, heidän puolisoilleen ja veteraanien leskille on mahdollisuus kuljetukseen.