Tapahtumakoulutus peruttu
Valitettavasti nuorten tapahtumakoulutus on peruttu tältä keväältä. Seuraa tiedotusta mahdollisesta uudesta ajankohdasta.
Jaa kokemuksiasi häirinnästä ja vihapuheesta
Owal Group toteuttaa oikeusministeriön toimeksiannosta seurantaselvityksen erityisesti vähemmistöryhmien kokemasta vihapuheesta ja häirinnästä sekä näiden vaikutuksista turvallisuuden tunteeseen. Kohderyhmät ja tavoitteet Kohderyhmiä ovat erityisesti vieraskieliset, ulkomaan…
Kesän 2022 leiri- ja kesäkerhotoiminta
Vihdin kunnan tarjoamaan kesälomatoimintaan on luvassa uusia tuulia. Toimintaa on tulevana kesänä järjestämässä nuorisopalveluiden ja liikuntapalveluiden lisäksi ensimmäistä kertaa myös opetuspalvelut. Koulunkäynninohjaajia on aikaisempinakin vuosina…
Nuorisotila Nurkka avoinna lauantaisin 12.3. alkaen – maanantait kiinni
Nummelan nuorisotila Nurkan aukioloajat muuttuvat viikolla 10. Toivotut lauantain tilaillat palaavat Nummelaan 12.3. alkaen. Lauantain aukioloajan seurauksena maanantain tilaillat jäävät pois. Kevätkauden viimeinen maanantain aukiolo…
Nuorten tapahtumaryhmä käynnistyy
Nuorisopalvelut ja kulttuuripalvelut järjestävät koulutuksen 13-17-vuotiaille nuorille, jonka aikana he oppivat tapahtuman järjestämisen koko prosessin suunnittelusta aina toteutukseen saakka. Koulutus huipentuukin ryhmän itse järjestämään nuorten…
Nuorisopalvelujen talvilomaviikko 2022
Vihdin nuorisopalvelut järjestää talvilomaviikolle ohjelmaa nuorisotiloilla ja tilojen lähiympäristöissä. Ohjelmassa on lomaviikoilta tuttuja toimintaa Nummelassa ja Kirkonkylällä. TIISTAI 22.2.Nurkan NelosKutos-päivä klo 13.00 – 19.30-Syyslomalla ensimmäistä…
Otalammen pop-up nuokkarit jatkuvat – seuraava torstaina 3.2.2022
Viime syksynä käynnistynyt Otalammen pop-up nuokkari jatkuu myös kevätkaudella 2022! Vuoden ensimmäinen pop-up nuokkari järjestetään torstaina 3.2. Otalammen koulun ruokasalissa. Syksyn tapaan pop-up nuokkareita järjestetään…
Nuorisotilojen aukioloajat keväällä 2022
Nummelan nuorisotila Nurkan ja Kirkonkylän nuorisotila Mesta ovat syksyn tavoin auki neljänä päivänä viikossa: maanantaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Molemmilla tiloilla aukioloaikoihin on tullut pieniä…
Nuorisotilojen kevätkausi alkaa keskiviikkona 12.1.2022
Nuoristotilat Nurkka ja Mesta avaavat ovensa joulutauon jälkeen keskiviikkona 12.1.2022. Aukioloajat normaalisti: Nurkka on auki 4-6-luokkalaisille klo 14-16 ja 7-luokkalaisista 17-vuotiaisiin klo 17-21. Mesta on auki…
Kesätyösetelit 2022
Vihdin kunta myöntää jälleen 150 kesätyöseteliä 15-18 -vuotiaille (2004-2007 -syntyneille) vihtiläisille nuorille kesällä 2022. Vihdin kunta korvaa 300 euroa kesätyösetelillä työllistetyn nuoren palkasta.
Nuori hakee kesätyöpaikan vihtiläisestä yrityksestä tai rekisteröityneestä yhdistyksestä.
Työsuhteen tulee ajoittua 1.5-31.8.2022. Kesätyö on kestoltaan vähintään 10 työpäivää, työtunteja on oltava vähintään 50h. Minimipalkka on 350 € eli 7€/h. Tämän lisäksi työnantaja huolehtii mahdollisista työaikaan liittyvistä lisistä, lomakorvauksesta sekä vastaa työnantajamaksuista.
Työnantajana voi toimia myös yritys tai rekisteröitynyt yhdistys, jolla on kiinteä toimipiste/säännöllistä toimintaa Vihdissä, jolloin kesätyösetelillä työllistetty nuori työskentelee Vihdin kunnan alueella. Yksi työnantaja voi palkata maksimissaan kolme nuorta kesätyösetelin avulla. Työnantaja ei voi palkata perheenjäseniään kesätyösetelillä, eikä työnantajana voi toimia yksityistalous, perhe, yksityinen henkilö, seurakunta, kunta, kuntayhtymä tai valtio.
Työnantaja täyttää nuoren ja yrityksen/yhdistyksen tiedot sähköiseen ilmoittautumisjärjestelmään. Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 1.2.2022 klo 9.00.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sähköinen järjestelmä näyttää reaaliaikaisesti jäljellä olevien kesätyöseteleiden määrän. Hakuaika päättyy, kun kesätyösetelit loppuvat, kuitenkin viimeistään 31.5.2022.
Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki löytyy: