Suunnittelutarveratkaisut, poikkeamisluvat ja maisematyöluvat haetaan jatkossa Lupapisteen kautta
Kaavoitus siirtyy vuoden vaihteessa lupavalmistelussa kokonaan sähköiseen asiakaspalveluun. Suunnittelutarveratkaisuja, poikkeamislupia ja maisematyölupia haetaan vuodenvaihteen jälkeen Lupapisteen kautta.
Tervetuloa kaavakävelylle Linnanniittuun!
Kaava N 197 (Nummela, Linnanniittu, kortteleiden 169, 171, 184 ja 186 asemakaavamuutos).
Kaavamuutosaluetta tutkitaan tehokkaana ja tiiviinä, mutta kuitenkin pientalovaltaisena alueena. Tavoitteena on vastata paremmin muuttuneeseen asumisen kysyntään. Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on myös ajantasaistaa asemakaavamerkintöjä. Kaavatyön lopulliset tavoitteet täydentyvät kaavan laadintaprosessin aikana yhteistyössä osallisten kanssa.
Osallistu Vihdin kirkonkylän liikekeskuksen asemakaavamuutokseen
Kaavasuunnittelija on tavattavissa Vihdin kirkonkylän kirjastolla perjantaina 31.5.2019 klo 12-16. Lisäksi kaavan suunnittelualueeseen ja tuleviin suunnitelmiin pääsee tutustumaan yhdessä kaavasuunnittelijan kanssa kävelyllä, joka lähtee Vihdin…
Lupavalmistelu on siirtymässä Lupapisteeseen
Rakennuslupien lisäksi myös muita rakentamiseen liittyviä lupia, suunnittelutarveratkaisuja, poikkeamislupia ja maisematyölupia, voi nyt hakea myös sähköisesti Lupapisteen kautta.
Kaava V 47 valmisteluaineisto nähtävillä
Kaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 7.5.-5.6.2019 kunnanvirastolla ja Vihdin kirkonkylän kirjastossa sekä kunnan internet -sivuilla. Kaavasuunnittelija on tavattavissa Vihdin kirkonkylän kirjastolla perjantaina 31.5.2019 klo 12-16. Lisäksi kaavan…
Kaava N180 on saanut lainvoimaan
Kaava N180 Nummelan korttelia 33 ja Aatteenpuistoa (ns. Työväentalon asemakaavamuutos) koskeva asemakaavamuutos on saanut lainvoiman.
Yhteistyössä on voimaa!
Vihdin kunnan kaavasuunnittelijat järjestivät kaavoitusaiheisen esittelytilaisuuden Kuoppanummen koulukeskuksen oppilaille torstaina 28.3.2019. Oppilaat olivat 5- ja 7-luokkalaisia. Tilaisuudessa hyödynnettiin kunnan käytössä olevaa, ns. Auran talon, PopUp…
Kirkonkylän liikekeskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos alkaa
Kirkonkylä on viime vuosina ollut lievästi taantuva sekä palveluiden että asukasmäärän suhteen. Vihdin kunnan tavoitteena on edistää sekä kunnan että sen taajamien elinvoimaisuutta ja mahdollistaa…
Uusi kuntastrategia näkyy myös kaavoitusohjelmassa 2019 – 2020
Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että kunta tiedottaa vireillä olevista kaavahankkeista vuosittain (MRL 7 §). Kaavoituskatsauksen lisäksi Vihdin kunnassa on vuosittain laadittu kaavoitusohjelma, jossa määritellään, mihin…
Esittely- ja keskusteluilta kirkonkylän kehittämisestä kiinnostuneille 20.11. klo 17.30
Vihdin kirkonkylän Tawernassa (osoite: Kyläaukio 2) järjestetään esittely- ja keskusteluilta kaikille kirkonkylän kehittämisestä kiinnostuneille tiistaina 20.11. klo 17.30 – 19.00! Illan aikana esitellään ensisijaisesti kirkonkylän rantaan opinnäytetyönä laadittavaa…