Valmistuneita asemakaavoja
Hakalanrinteen asemakaava on saanut lainvoiman. Hakalanrinne kuuluu Ridalinmetsän alueeseen ja sinne voidaan toteuttaa uusi pientaloalue. Myös Palman alueen asemakaavamuutos on saanut lainvoiman. Alue sijaitseen Nummelan…
Asemakaavoja hyväksytty
Palman alueen asemakaavamuutos ja Hakalanrinteen asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 9.8.2021. Palman alueen asemakaavamuutoksen (N123) myötä Nummelan keskustan tuntumassa, Vihdintien varrella sijaitseva entinen teollisuusalue muuntuu tiiviiksi…
Kaavoituksen asiakaspalvelu
Koronavirus-tilanteen vuoksi Vihdin kunnanvirasto on edelleen suljettuna.
Asiakaspalvelu kesällä
Vihdin kunnan toimipisteet mukaan luettuna kaavoitus on suljettuina 30.6.-1.8.2021.
Etelä-Nummelan osayleiskaavaehdotus on nähtävillä
Osayleiskaavaehdotus on nähtävillä 01.06.2021–30.06.2021. Ehdotusvaiheessa osalliset voivat antaa kaavasta muistutuksen nähtävilläoloajan puitteissa. Tarkemmat ohjeet löytyvät kaavan nettisivulta ja kuulutuksesta. Nettisivulta pääset tutustumaan itse kaavaan sekä…
Etelä-Nummelan työpaikka-alueen asemakaavaehdotus nähtävillä
Kunnanhallitus on päättänyt asettaa asemakaavaehdotuksen, MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville.
Hakalanrinteen asemakaavaehdotus on nähtävillä
Kaava N178 Hakalanrinne, asemakaavaehdotus on asetettu MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville 12.4.-11.5.2021.
Etelä-Nummelan osayleiskaavan valmisteluaineisto on nähtävillä
Valmisteluvaiheessa osalliset voivat antaa kaavasta mielipiteensä nähtävilläoloajan puitteissa. Ohjeet löytyvät kaavan nettisivulta ja kuulutuksesta. Nettisivulle on lisätty myös kaavan esittely, josta näet nopeasti mistä kaavassa…
Asemakaavoja nähtäville
Etelä-Nummelan yritysalueen I asemakaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 22.10.-20.11. ja Nummenjuohon asemakaavamuutoksen ehdotusaineisto tulee nähtäville 28.10. -27.11.2020.
Maaniitunlahden 2. erän toisen vaiheen omakotitontit neljän viikon hakuajalle
Maaniitunlahti sijaitsee Nummelassa Hiidenrannan asuinalueella Nummelanharjun luoteispuolella Hiidenveden läheisyydessä. Alueella toimii päiväkoteja ja yksityinen 1.-6.-luokkien koulu. Peruspalvelut löytyvät Nummelan keskustasta, jonne on matkaa noin 3,5…