Katuvalojen huoltokierros aloitettu
Katuvalojen huoltokierros on alkanut tänään ja kesto on noin kuukauden. Huollon aikana katuvalot ovat tilapäisesti päällä päiväsaikaan. Huollon yhteydessä mm. vaihdetaan palaneet lamput kunnan vastuulla…
Kirkonkylän yleisurheilukentälle parkour-rata ja ulkokuntoilupaikka
Vihdin kirkonkylän yleisurheilukentällä käynnistyvät ensi keväänä kelien salissa parkour-radan ja ulkokuntoilupaikan rakennustyöt. – Alustava toiveemme, oli, että asennuksia olisi saatu valmiiksi jo tänä vuonna, mutta…
Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen rakentamista voi seurata nettisivujen kautta
Rakennushankkeelle on avattu oma kotisivu, jolle tieto rakentamisen etenemisestä päivittyy. Sivu sijaisee osoitteessa www.yit.fi/etela-nummelan-koulu-ja-paivakotikeskus Tällä hetkellä työmaan maanrakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Vielä tehdään joitakin piha-alueiden…
Oletko jo matkustanut bussiyhteydellä Vihdistä Myyrmäkeen? Vastaa käyttäjäkyselyyn ja anna meille palautetta linjan tarpeellisuudesta ja toimivuudesta
Vihdin kirkonkylältä ja Otalammelta Myyrmäen asemalle kulkeva liityntälinja on liikennöinyt nyt noin puoli vuotta, ja linjalla on tehty kesä-lokakuussa yhteensä 2457 matkaa. Linjaa liikennöi arkipäivisin…
Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti – peruskiveen kätkettiin aikakapseli
Uuden koulu- ja päiväkotikeskuksen rakennustyömaalla Nummelassa vietettiin tärkeää etappia keskiviikkona 24. päivänä marraskuuta, kun rakennuksen peruskivi muurattiin yhteisvoimin. Muuraukseen osallistuivat muun muassa Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leevi Pursiainen ja elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Petri Lehtiranta, YIT Suomesta Jarkko Pakkala ja Mira Alatalo sekä nuoria Nummelan koulusta ja Nummela skolanista. Nuoret täyttivät ja sinetöivät aikakapselin, joka upotettiin peruskiveen. Aikakapseliin sijoitettiin parhaillaan käytössä olevat kolikot, tuoreimmat paikallislehdet ja rakennuksen peruskirja.
Rosk’n Roll alkaa kerätä poistotekstiilejä
Jäteyhtiö Rosk’n Roll on ryhtynyt keräämään poistotekstiilejä 15. marraskuuta 2021 alkaen. Alkuvaiheessa poistotekstiilejä kerätään määrätyillä jäteasemilla sekä muutaman yhteistyökumppanin toimipisteissä. Kerätyistä tekstiileistä jalostetaan uusiokuitua. Kotitalouksien…
Kävelyn ja pyöräilyn väylä suunnitteilla Vanhan Turuntien (MT110) varteen Veikkolan Kyntäjäntien ja Vihdin Pillistöntien välille
Suunnitelmasta on mahdollista antaa palautetta 21.11. saakka Esiselvitys jalankulku- ja pyöräväylästä Vanhan Turuntien (mt 110) varteen on käynnistetty. Mahdollisesti myöhemmin toteutettavan kävely- ja pyöräilyväylän tarkoituksena…
Katutyö Enärannan Härköilänsyrjässä haittaa liikennettä 28.9.-15.10.2021
Härköilänsyrjässä suoritetaan kadun perusparannusta 28.9.-15.10.2021 välisenä aikana. Työmaa-alueella ajoneuvojen pysäköinti on kiellettyä. Työstä aiheutuu liikenteelle haittaa. Kartta vaikutusalueesta
Huomio aktiiviset kyläyhdistykset ja muut yhteisöt: haluaisitteko kaunistaa asuinaluettanne istuttamalla kukkasipuleita?
Päivitys 23.9.: Kukkasipulit löysivät jo istuttajat – lämmin kiitos kaikille aktiivisuudesta! ** Vihdin kunta on tilannut keväällä kukkivia kukkasipuleita 12 000 kappaletta, ja 12 nopeinta yhteisöä…
Opastein varustetut pyöräilyreitit pian käyttöön Nummelassa ja kirkonkylällä
Suunniteltujen reittien ja opasteiden avulla kannustetaan asukkaita ja matkailijoita tutustumaan lähiympäristöön sekä liikkumaan kestävästi pyöräillen tai kävellen. Nummelan reitin kokonaispituus on noin 11 kilometriä ja…