Tiina Elina Nurmisen Rajatila -näyttely käynnistää Galleria Pictorin uuden vuoden
Helsinkiläinen taidemaalari Tiina Elina Nurminen (s. 1967) avaa Rajatila -nimeä kantavan näyttelyn Vihdin kunnan taidegalleriassa Galleria Pictorissa 15. tammikuuta.
Matti Ylirotun retrospektiivinen valokuvanäyttely Galleria Pictorissa
Matti Ylirotu (1944–2020) teki monipuolisen ja pitkän uran valokuvan parissa. Ylirotu kuvasi ihmisiä, luontoa ja asetelmia. Hän toimi lehtikuvaajana ja valokuvauksen opettajana. Vihtiläinen Ylirotu menehtyi viime vuonna. Matti Ylirotun puoliso graafikko Ilma Ylirotu on koonnut yhdessä näyttelytoimikunnan kanssa Galleria Pictorissa nähtävän retrospektiivisen näyttelyn. Näyttelyn avajaisia vietetään 27. marraskuuta klo 14 alkaen. Näyttelyn avaa Vihdin kunnan kunnanjohtaja Erkki Eerola.
Juhani von Boehm avaa näyttelyn Galleria Pictorissa 23. lokakuuta
1900-luvun modernistisista taidesuunnista vaikutteensa saanut kuvataiteilija Juhani von Boehm avaa "Maalauksia" -näyttelynsä Galleria Pictorissa lauantaina 23. lokakuuta kello 12.00. Taiteilija on itse tavattavissa avajaisissa ja näyttelyn avaa Galleria Pictor –toimikunnan Vihdin kunnan hyvinvointilautakunnan edustaja Anna-Leena Brännare. Näyttelyyn on kaikille ilmainen sisäänpääsy ja se on auki torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin kello 12.00-16.00 13. päivä marraskuuta asti.
Soile Hovilan ja Kisällin tekstiilitaidetta Galleria Pictorissa 16. helmikuuta lähtien
Soile Hovila – M e t s ä n h e n k i Kuvakudoksia ja yhteistyötä Käsityöpaja Kisällin kanssa 16.2.-9.3.2019 (Avoinna to, pe ja la…