Suomen UNICEF on myöntänyt Vihdin kunnalle sen ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustus on osoitus siitä, että Vihti on sitoutunut pitkäjänteiseen ja vaikuttavaan työhön lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Malli tukee lasten arkea ja oikeuksia
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli on työkalu, joka auttaa kuntia tekemään lasten kannalta parhaita ratkaisuja niin arjen palveluissa kuin hallinnossa. Se auttaa tunnistamaan suurimmat lasten oikeuksiin liittyvät haasteet ja edistämään erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksia.
Suomessa mallissa on mukana 59 kuntaa, ja sen piirissä on yli puolet suomalaisista lapsista. Malli pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.
Vihdin määrätietoinen työ on tuottanut tuloksia
Vihti aloitti lapsiystävällinen kunta -työskentelyn vuonna 2021 ja on nyt 38. kunta Suomessa, jolle tunnustus on myönnetty. Tunnustusta myöntäessään Suomen UNICEF on arvioinut ainoastaan Vihdin Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmaan sisältyviä tavoitteita ja toimenpiteitä sekä niiden tuloksia. Suomen UNICEF ei siis ole arvioinut kaikkea kunnan lapsiin ja lapsen oikeuksiin liittyvää toimintaa.
”Tunnustuksen saaminen on meille koko kunnan yhteinen ilonaihe ja osoitus strategisen tason onnistumisesta. Olemme kehittäneet lapsiystävällisyyttä määrätietoisesti ja ilolla jatkamme työtä yhdessä UNICEFin kanssa myös tulevaisuudessa”, toteaa kunnanjohtaja Erkki Eerola.
Vihdissä on panostettu lasten ja nuorten osallisuuteen siten, että se on tullut entistä näkyvämmäksi ja siihen kiinnitetään enemmän huomiota. Lapset osallistuvat kunnan toiminnan suunnitteluun entistä paremmin. Yhteistyössä on kehitetty esimerkiksi sateenkaarinuorten toimintaa nuorisopalveluissa. Lapsille ja nuorille tarjotaan tietoa heidän oikeuksistaan vuosittain, ja kunnan työntekijöitä ja päättäjiä on perehdytetty lapsen oikeuksiin – tämä on muuttanut toimintakulttuuria entistä lapsilähtöisemmäksi.
Esimerkiksi nuorisopalveluissa käyttöön otettu Pontus-matkailuauto vie palvelut sinne, missä nuoret ovat – myös kylille. Kunta tukee harrastamista tarjoamalla maksuttomia harrastuksia ja järjestämällä koulukuljetuksia niin, että harrastuksiin osallistuminen on aidosti mahdollista.
”Vihdissä on upeasti kehitetty kaikkien lasten, ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten osallisuutta. Jatkamme innostuneina yhteistyötä Vihdin kanssa”, kiittää Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Johanna Laaja.
Työ jatkuu – tavoitteenamme on yhä lapsiystävällisempi Vihti
Tunnustus on voimassa kaksi vuotta, mutta lapsiystävällisyyden kehittäminen on jatkuvaa työtä. Seuraavaksi UNICEF kannustaa Vihtiä muun muassa laajentamaan lapsilta ja nuorilta kerättävää tietoa toisen asteen opiskelijoihin, vahvistamaan lapsivaikutusten arviointia sekä kehittämään toimintakulttuuria yhä systemaattisemmin lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Tavoitteenamme on tehdä Vihdistä entistä parempi paikka kaikille lapsille.
Lue lisää
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta – Vihti

Lisätietoja
Mari Haapanen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, LYK-koordinaatioryhmän pj., Vihdin kunta, mari.haapanen@vihti.fi
Anna Väre, (vs.) hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija, Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori, Vihdin kunta, anna.vare@vihti.fi
Johanna Laaja, erityisasiantuntija, Suomen UNICEF puh. 040 7211 515, johanna.laaja@unicef.fi Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin digipalvelu Den digitala tjänsten för UNICEF Finlands modell Barnvänlig kommun