Kirjastolaisten lukuvinkkejä joululomalle
Vihdin kunnan joulukalenterissa kirjastolaiset kertovat omat lukuvinkkinssä joululomalle. Poimi tästä kirjavinkit itselle tai lahjaksi. Kirjat vasemmalta yläkulmasta lukien:
Claire Keeganin: Nämä pienet asiat (Tammi, 2023)
Luen tämän kirjan, koska Keeganin ”Kasvatti” oli niin tiukka, pelkistetty ja karu ja silti oudon tunteellinen.
—
Pirkko Sihvo: Rakas ryijy – suomalaisten ryijyt (Museovirasto, 2009)
Pirkko Sihvon kirja on varsinaista silmäkarkkia! Tein tämän onnekkaan löydön kirjamessuilta viime syksynä, mutta en ole vielä ehtinyt tutustumaan teokseen tarkemmin. Kirja tarjoaa erilaisia näkökulmia ryijyperinteeseen. Kirjassa esitellään isojen värikuvien kera noin 500 ryijyä ympäri Suomen. Esillä on myös vihtiläisiä sekä lähialueiden ryijyjä 1700- ja 1800-luvuilta.
—
R. F. Kuang: Yellowface (Teos, 2024)
Aion lukea kirjan, koska pidin Kuangin Babel-kirjasta. Myös kirjan teemat kiinnostavat! Kirjaa on kuvattu satiiriksi kustannusalasta sekä ajankuvaksi sosiaalisesta mediasta ja tämän päivän kulttuurisista ilmiöistä. Kirja löytyy muuten sekä suomeksi että englanniksi äänikirjana E-kirjastosta, joka on kaikille vihtiläisille maksuton palvelu!
—
Veikko Mäkelä, Markus Hotakainen, Hannu Karttunen, Matti Suhonen: Tähdet 2025: Tähtitaivas, Meteorit, Planeetat, Kalenteri. (2024, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa)
Aion lukea kirjan, koska talvi on mahtavaa aikaa tarkkailla tähtitaivasta. Olen toivonut joululahjaksi myös tähtikiikareita!
—
Sanna Isto: Tonttu (Tammi, 2024)
Aion lukea kirjan ääneen lapsilleni, sillä haluan jouluksi jouluista luettavaa ja olen lukenut useamman myönteisen arvion kirjasta somen kirjallisuusryhmissä.
—
Roland Tõnisson: Punaiset Kuviot (Atrain & Nord, 2023)
Kiinnostuin kirjasta, koska kirjailija on aiemmin toiminut samassa ammatissa kuin minä ja koska hän on myös ortodoksinen pappi. Kirja on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen romaani, jossa työläisten ja sotilaiden punakaartin partio surmaa Venäjän pääministerin lähettilään vuoden 1917 levottomuuksissa. Lähettilään vaimo pakenee ja kohtaa myöhemmin Pariisissa yhden miehensä teloittajista.
—
Lars Kepler: Unissakävelijä (Tammi, 2024)
Aion lukea Unissakävelijän, koska Keplerin kirjat ovat niin kamalan ihania. Kirjat tarjoavat turvallisen tavan pelätä, sillä tarinat ovat epärealistisia, mutta kammottavia.
—
Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki (Karisto, 2001)
Kiekkomaailman Joulupukin vastine, on kadonnut jäljettömiin huonoimmalla mahdollisella hetkellä, joten Kuolema tarjoaa virka-apua ja ryhtyy hoitamaan lahjakierrosta (ei huolta, hänellä on muistilista tärkeimmistä asioista). Olisi toki tärkeää saada selville, mihin itse varsinainen pukki on päätynyt ja miksi, mutta sen voi onneksi ulkoistaa lapsenlapselle.
—
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Aion lukea kirjan, koska olen saanut siitä paljon suositteluja ja Lappiin sijoittuva fantasia kiinnostaa aina! Elina palaa kotiseudulleen Itä-Lappiin kohtaamaan menneisyytensä haamut ja lampea vartioivan hirmuisen näkin. Samaan aikaan Ylikonstaapeli Juntunen on tullut pidättämään Elinan murhasta epäiltynä, hän tosin joutuu ensin selviytymään onkireissusta peijoonin kanssa ja väkiyöstä kuolleiden karnevaalista, josta kovaverisinkin noita ymmärtää pysyä erossa.
—
Kirjastolaiset toivottavat kaikille hyvää joulunaikaa ja toivottavat asiakkaat tervetulleiksi kirjastoon! Kirjastojen asiakaspalveluajat voi tarkistaa osoitteesta lukki.finna.fi. Pyhäpäivinä kirjastoon pääsee omatoimitunnuksilla!