Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 5.6.2023.
Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin muutoksin ja täydennyksin:
asia 127
Aiesopimuksen hyväksyminen työllisyyspalvelualueen muodostamisen valmistelemiseksi
Käsittely: Keskustelun kuluessa Mikko Lasanen teki Markku Pietilän kannattamana muutetun päätösesityksen:
”Kunnanhallitus päättää;
- että Vihdin kunta tekee ensisijaisesti aiesopimuksen TE-uudistuksen mukaisesta yhteistyöstä Kirkkonummen ja mahdollisesti Siuntion kanssa. Sopimuksen tekeminen edellyttää, että myös Kirkkonummi omalta osaltaan hyväksyy sopimuksen.
- jatkaa neuvotteluja Espoon ja Kauniaisten kanssa TE-palvelujen järjestämisessä tehtävästä yhteistyöstä
- lähettää päätöksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.”
Koska asiasta oli tehty kannatettu muutosesitys, asiasta tuli äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi seuraavaa: he, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät JAA ja he, jotka äänestävät muutettua päätösesitystä, äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestyksessä annettiin yksi JAA-ääni (Tiina Haapala) ja kahdeksan EI-ääntä. Päätettiin muutetun päätösesityksen mukaisesti.
Päätös: Kunnanhallitus päätti;
- että Vihdin kunta tekee ensisijaisesti aiesopimuksen TE-uudistuksen mukaisesta yhteistyöstä Kirkkonummen ja mahdollisesti Siuntion kanssa. Sopimuksen tekeminen edellyttää, että myös Kirkkonummi omalta osaltaan hyväksyy sopimuksen.
- jatkaa neuvotteluja Espoon ja Kauniaisten kanssa TE-palvelujen järjestämisessä tehtävästä yhteistyöstä.
- lähettää päätöksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Tiina Haapala jätti päätöksestä eriävän mielipiteen (liitteenä).
asia 128 Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat
Päätös: Käytiin keskustelua seurakunnan kanssa järjestettävästä tapaamisesta vanhainkotisäätiön kanssa.