Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 15.2.2021.
Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin ja täydennyksin:
asia 44
Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö valtakunnalliseksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi vuosille 2021-2032 sekä sen vaikutusten arvioinnista
Käsittely: Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja täydensi päätösehdotustaan siten, että
- lausuntoon lisätään lause: ”Selvitetään mahdollisuudet hyödyntää Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisen mahdollisuudet muullekin kuin tavaraliikenteelle.”
- kohdassa Antaako vaikutusten arviointi riittävän hyvän kuvan suunnitelman vaikutuksista? muutetaan viimeinen lause seuraavaan muotoon ”Ympäristöhaittoja tulee lieventää rajoituksilla, radan perusparannuksen suunnitelmilla sekä radalla käytettävää kalustoa säätelemällä.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
asia 45
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen / vuoden 2021 kuntavaalit
Käsittely: Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että asia jätetään pöydälle.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
asia 47
Kunnan johtajan ajankohtaiset asiat
Päätös: Kunnanjohtaja antoi kunnanhallitukselle katsauksen seuraavista asioista
- Kunnanhallituksen ylimääräinen kokous 15.3.2021
- Tartuntatautilain muutosten täytäntöönpanon toimivaltuudet
- Helsingin seudun yhteistyökokouksessa Porvoon, Lohjan ja Siuntion mahdollinen liittyminen Helsingin seutuun.