Nummelan aseman alikulkusillan siirtotyö alkaa lauantaina 13.8. ratakiskojen poistolla ja kaivutöillä.
Silta työnnetään siirtokiskoja pitkin paikoilleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ensimmäinen rata avataan junaliikenteelle sunnuntaina 14.8. Työt rata-alueella jatkuvat kuitenkin yhtäjaksoisesti tiistaihin 16.8. saakka. Kunta muistuttaa, että luvaton liikkuminen työmaa- ja rautatiealueella on kielletty.
Vihdin kunta pahoittelee sillan työstä aiheutuvaa häiriötä.