Yksityistiet
Yksityistiet ovat teitä, joille on joko kunnan tai maanmittauslaitoksen pitämässä toimituksessa annettu tieoikeuksia. Yksityistien tienpidosta vastaavat tieoikeuden saaneiden kiinteistöjen omistajat eli tieosakkaat. Tieosakkaat ovat voineet järjestäytyä tiekunnaksi, jolloin tienpitoa koskevista asioista päätetään tiekunnan kokouksessa. Jos tiekuntaa ei ole, osakkaat sopivat tienpidosta keskenään.
https://www.ely-keskus.fi/yksityistieapuri
Avustukset järjestäytyneille yksityisteille
Yksityistielain 84§:n mukaan ”kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta”. Vihdin kunta myöntää vuosittain yksityisteille kunnossapitoavustusta ja perusparannusavustusta määrärahojensa puitteissa. Kunnossapitoavustuksesta päättää elinvoimalautakunta. Perusparannusavustuksista tehdään päätökset hallintosäännön mukaisesti viranomaispäätöksin.
Yksityistieavustusten hakeminen
Vihdin kunnan yksityistieavustuksia haetaan sähköisen avustusjärjestelmän kautta osoitteessa yksityistiet.vihti.fi tai vastaavalla kirjallisella lomakkeella. Vuoden 2024 avustusten hakuaika on päättynyt. Avustusten hakuaika on vuosittain kevättalvella aina 15.4.saakka.
Avustusta voidaan antaa järjestäytyneelle tiekunnalle, joka on ollut rekisteröitynä Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin edellisen vuoden loppuun mennessä ja sen tiedot ovat ajantasaiset edellä mainitussa rekisterissä, sekä kansallisessa tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad). Näiden tietojen ajantasaisuus on tiekunnan vastuulla. Tiekunnan tiestä tulee olla talvikunnossapidettävää vähintään 0,5 km ja tienpidon tulee tapahtua voimassa olevien lakien ja asetusten mukaisesti. Myös se on tiekunnan vastuulla, että se on ilmoittanut Vihdin kunnalle ajantasaiset yhteystietonsa.
Kunnossapitoavustuksen perusteena ovat tiekunnan edellisen tilikauden kulut. Siksi avustushakemuksen liitteeksi vaaditaan tiekunnan edellisen tilikauden tilinpäätöstiedot tarkastettuna. Tarkastuksen ovat voineet tehdä aiemmassa vuosikokouksessa tilikaudelle valitut kaksi tilityksen tarkastajaa. Siinä tapauksessa, että tarkastajia ei olisi valittuna, tiekunnan tulee toimittaa vuosikokouspöytäkirja, jossa edellisen tilikauden tilityksen tarkastus ja vahvistaminen on mainittuna. Perusparannusavustusta haetaan samalla hakemuksella kuin kunnossapitoavustustakin. Hakemuksessa tulee olla lyhyt selvitys hankkeesta. Liitteinä vaaditaan vuosikokouspöytäkirja, jossa perusparannuksesta on päätetty, sekä hankkeen suunnitelma, sijaintikartta ja kustannusarvio.
Liikennemerkit yksityisteillä
Tielle on asetettava tieosakkaiden liikennetarpeiden, liikenneturvallisuuden ja tiestä aiheutuvien haittojen tarpeellisen ehkäisemisen kannalta välttämättömät liikenteen ohjauslaitteet (liikennemerkit, puomit yms.). Liikenteen ohjauslaitteen asettamisesta tielle säädetään muilta osin tieliikennelaissa (729/2018 71 §). Liikennemerkin yksityistielle asettaa tiekunta tai osakkaat saatuaan siihen kunnan suostumuksen, jota ilman pätevää syytä ei voida evätä. Pysyvän liikenteen ohjauslaitteen asettamisesta päätetään tiekunnan kokouksessa. Järjestäytymättömässä tiekunnassa sen asettamisesta tulee olla osakkaiden yksimielinen päätös.
Liikennemerkkisuostumushakemukseen tulee sisällyttää perustelut liikennemerkin asettamiselle, tiekunnan kokouksen päätös asiasta sekä liitekartta liikennemerkin sijainnista. Hakemukset osoitetaan kunnossapitoinsinöörille.
1.1.2019 voimaan tulleen yksityistielain mukaan tiekunnan on saadakseen avustusta kunnalta tai valtiolta huolehdittava, että kielto- ja rajoitusmerkistä ja laitteista on ajantasainen tieto kansallisessa tie- ja katuverkon tietojärjestelmä Digiroadissa.
Linkit, Vihdin kunta
Yksityisteiden avustusjärjestelmä
Avustusten jakoperusteet (Elinvoimalautakunta 27.2.2024 § 19 liite 6)
Tiennimihakemukset ja -muutokset sekä osoitteet
Rakentamisrajoitukset ja luvat poistaa liikenneturvallisuutta vaarantavat kohteet
Muut linkit
Tiekunta ilmoittaa hoitokunnan puheenjohtajan tai toimitsijamiehen yhteystiedot Maanmittauslaitokselle.
Pysyvään liikenteen ohjauslaitteeseen, esimerkiksi paino- tai nopeusrajoitukseen, lisäkilpeen tai puomiin tarvitaan kunnan suostumus. Tiedot niistä tiekunta toimittaa Digiroad-järjestelmään.
Maanmittauslaitoksen tieyksiköintiohje
Hyödyllistä tietoa yksityisteistä: www.tieyhdistys.fi
Viimeksi päivitetty 20.12.2024