Kunnanhallituksen kokous 31.1.2022
Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan tarkastuksen myötä. Tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille (esityslistat ja pöytäkirjat) maanantaina 7.2.2022. Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina…
Uudenmaan liikunta-, virkistys- ja harrastustilat voi avata huomenna 1.2.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut tänään 31.1.2022 päätökset, joilla lievennetään ja puretaan koronarajoituksia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Päätökset koskevat myös Vihtiä. HUS:n alueella voimassa oleva…
Kunnalle uusi markkinointivideo
Mitä olisi kunta tai kaupunki ilman sen asukkaita? Kunnan tekemässä markkinoinnissa korostetaan – luonnollisesti – alueen vahvuuksia, joista monet kohteet ja elementit liittyvät tavalla tai…
Vihdille tärkeitä väylähankkeita mukana valtion investointiohjelmassa
Valtion väyläverkoston investointiohjelma vuosille 2022-2029 julkaistiin tällä viikolla. Mukana on useita Vihdille tärkeitä hankkeita. Luonnosvaiheen jälkeen suunnitelma täydentyi muun muassa valtatie 25:n kehittämiskokonaisuudella, joka vie…
Otalammen pop-up nuokkarit jatkuvat – seuraava torstaina 3.2.2022
Viime syksynä käynnistynyt Otalammen pop-up nuokkari jatkuu myös kevätkaudella 2022! Vuoden ensimmäinen pop-up nuokkari järjestetään torstaina 3.2. Otalammen koulun ruokasalissa. Syksyn tapaan pop-up nuokkareita järjestetään…
Kaavoja hyväksytty
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 24.1.2022 hyväksynyt seuraavat kaavat: Etelä-Nummelan osayleiskaava Nummelan eteläosien osayleiskaavalla on määritelty Nummelan kehittyminen ja laajentuminen sekä osoitettu rakentamisalueet asemakaavoituksen pohjaksi. Etelä-Nummelan työpaikka-alueen…
Voimassa olevat rajoitukset ja ajankohtainen koronatilanne 25.1.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki viime perjantaina päätöksen, jolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella – ja siten myös Vihdissä – voimassa olevaa liikunta- ja virkistystilojen sulkumääräystä on…
Talviloman läsnäolokysely
Hyvät huoltajat, Vihdin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vietetään talvilomaa viikolla 8 eli 21.-27.2.2022. Esiopetusta ei järjestetä talviloman aikana. Jos tarvitset esioppilaalle kokopäivähoitoa talviloman aikana ja palvelusopimuksen…
Aluevaalit 2022
Sunnuntaina 23.1.2022 toimitettavissa aluevaaleissa valitaan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon 1.3.2022 alkavaksi toimikaudeksi 79 aluevaltuutettua ja heidän varajäsenensä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan,…
Kunnanvaltuuston kokousta 24.1. voi seurata streamattuna
Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 24. tammikuuta klo 18.00 alkaen. Tule mukaan seuraamaan streamia osoitteessa: www.vihti.fi/live Älytelkkareiden ja esimerkiksi Chromecastin käyttäjille kokouksen saa näkymään parhaiten YouTube-applikaation…