Varhaiskasvatuksen opettaja Katja Kanerva: ”Hyvät työkaverit ja toimivat työtilat motivoivat”
Varhaiskasvatus ja siihen kuuluva esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kasvun ja oppimisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Lankilan päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä Katja Kanerva pitää työnsä vastuullisuudesta ja monipuolisuudesta.
– Tätä työtä on mahdollista toteuttaa todella monipuolisesti. Katsomme tiimissä yhdessä, mikä on paras tapa toimia ja voimme kokeilla erilaisia menetelmiä – se antaa työhön paljon rikkautta. Myös lapsilta saa ideoita, joita voi hyödyntää ja jatkojalostaa, Katja sanoo.
Katjan mielestä heidän päiväkodissaan on hyvät edellytykset tehdä työtä. Isona plussana hän pitää sitä, että päiväkotien tilat on suunniteltu juuri siihen käyttötarkoitukseen, sillä se sujuvoittaa työtä.
– Minua motivoi hyvät työkaverit ja toimivat työtilat. Päiväkotimme tilat ovat terveet ja niissä on helppo toimia. Pidän paljon luonnossa työskentelystä, ja täällä se on lähellä. Luontoryhmämme viettää metsässä viikoittain kaksi aamupäivää. Luonnon lisäksi hyödynnämme usein lähiliikuntapaikkoja lasten kanssa, hän kertoo.
Vihdin kuntaan Katja on tullut työhön vuonna 2007, joten työvuosia on kertynyt tähän mennessä 15. Miksi hänen mielestään Vihtiin kannattaa tulla töihin?
– Täällä on hyviä ammattilaisia ja kollegoja. Yhdessä luomme lapsille vieläkin paremman kasvuympäristön.
Viimeksi päivitetty 22.12.2022